Aluevaalit ovat ohi ja kaksi viikkoa tuloksia on sulateltu. Helmikuun aikana aluevaltuustot valmistautuvat 1.3.2022 käynnistyvään kauteensa neuvotellen paikkajaosta toimielimissä. Asiat rullaavat eteenpäin tavallaan ja on edelleen muistettava, että kaikki on uutta. Valtakunnan tasolla puolueet alkavat valmistautua uusiin vaaleihin. Niitä tuntuu olevan ihan joka vuosi nyt.
Kunnissa seurataan aluevaalien jälkeistä tilannetta. Päätöksenteko jatkuu edelleen vanhalla tavalla vuoden loppuun saakka, mutta alamme olla tilanteessa, jossa seuraavan vuoden talousarvioiden valmistelu on alkamassa, vaikka edellisen vuoden tilinpäätökset ovat vielä kesken. Moni päättäjä miettii miltä budjetin rakentuminen näyttää tulevaisuudessa. Kunnille jää kuitenkin sivistyspalvelut ja rakentamisen, infran, elinympäristön, lupien ym palvelut. Sivistyspalvelut ovat pääosin lakisääteisiä, mutta esim. kulttuuri- ja urheilupalvelut eivät suoraan. Niiden tehtävä on kuitenkin merkittävä kuntalaisten hyvinvoinnin tukemisessa – ja siinä ennaltaehkäisyssä että ihmisen ei tarvitsisi turvautua korjaaviin palveluihin. Eli aika iso tehtävä usein melko niukoilla resursseilla.
No entäpä elinympäristöpalvelut kuten kaavoitus? Näkisin, että nyt olisi aika kunnissa rohkeuteen tehdä uudenlaisia avauksia. Toivon yhteisöllistä kaavoitusta, tontteja joissa on valmiiksi mietitty esimerkiksi kotitarveviljely kuten valmiiksi mietitty paikka kasvihuoneelle huomioiden tontilla talon rakennuspaikan, niin että aurinko ja valo olisivat mahdollisimman suotuisia. Samoin uudet päiväkodit ja koulut voisi valmiiksi miettiä ympäristöteemoittain, jolloin lapset oppisivat kokemuksen kautta ymmärtämään esimerkiksi ruuan kasvattamisen. Ei mitään uutta siis sinällään, mutta arkijärjen ja maalaisjärjen palauttelua arvoiseensa asemaan.
Tällä kirjoituksella tarkoitukseni on pohtia asioita uusista lähtökohdista ja vastaavia ajatelmia tulen blogin muodossa jatkamaan. Haastan kuntapäättäjiä uskaltamaan. Myös siis itseäni.