Soili Uotila-Välimäki
Soili
Uotila-Välimäki
Inhimillisesti tehokas
Tulevaisuuden yhteistyötä ratkaisukeskeisesti

Mukavaa, että tulit katsomaan kotisivujani. Olen tänne koonnut näkemyksiäni siitä, miksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen on minulle tärkeää. Ajankohtaisia ajatuksiani voit lukea ajatuksiani voit lukea blogistani. Asun Kangasalan Vatialassa, mutta vietän suuren osan ajasta äitini kotipaikassa Sahalahdella. Perheeseeni kuuluu mies ja kolme tytärtä sekä koira (kääpiösnautseri Otto). Kaksi vanhinta lapsista ovat muuttaneet jo omilleen ja opiskelevat.

Olen koulutukseltani ammatillinen opettaja ja sosionomi YAMK (sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen, kriisi- ja katastrofityö) Työskentelen sosiaali- ja terveysalan opettajana Kangasalan Tredussa. Aiemmin olen ollut töissä muun muassa varhaiskasvatuksen opettajana, sosiaaliohjaajana, lastensuojelun perhetyöntekijänä ja etsivänä nuorisotyöntekijänä.

Tällä hetkellä olen Kangasalan kaupunginvaltuutettu (toinen valtuustokausi) ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Olen myös PSHP:n valtuuston varajäsen. Minulla on kokemusta mm. sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakuntatyöstä. Olen ollut Kangasalla mukana päätöksenteossa vuodesta 2005. Päätöksenteko on kokonaisuuksien ymmärtämistä.

Lisää ajatuksiani voit lukea myös Facebook.com/soiliuv

Poimintoja minulle tärkeistä asioista

Lapset ja nuoret ovat kuin kukan taimia.

Lapset, nuoret ja perheet

Vahva osaamiseni lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävässä työssä on myös minun poliittista ajatusmaailmaani viitoittavaa.

Turvallisuutta ei saa kadottaa horisonttiin.

Turvallisuus

Turvallisuus on yhteiskunnassamme niitä perusasioita, joiden ylläpito on yksi julkisen sektorin perustehtäviä kaiken muun toiminnan sisällä.

Hyvinvointi rakentuu monista osista.

Hyvinvointi

Kangasalalaisen hyvinvointia ylläpitää ja edistää kokonaisuudet, joita kaupunki toimillaan päättää ja edistää. Tekemisen ytimessä tulee olla asukas. Hyvinvointi on oikeastaan nimittäjäna kaikille vaaliteemoilleni. Tärkeänä pidän kaupunkilaisen mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa.

Kangasala on elinvoimainen kaupunki.

Elinvoimaisuus

Kangasala on vahvasti elinvoimainen ja vetovoimainen kaupunki. Viisaalla kaavoituksella ja kestävällä taloudella luomme pohjaa edelleen kokonaisvaltaisesti myönteiselle kehitykselle.

Viimeisimmät blogit

Mitä nyt kuntapäättäjä?

Aluevaalit ovat ohi ja kaksi viikkoa tuloksia on sulateltu. Helmikuun aikana aluevaltuustot valmistautuvat 1.3.2022 käynnistyvään kauteensa neuvotellen paikkajaosta toimielimissä. Asiat rullaavat eteenpäin tavallaan ja on edelleen muistettava, että kaikki on …
LUE LISÄÄ

Mielenterveys ei odota

Mielenterveys on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tai pahoinvointia silloin, kun mielessä on mustelmia ja ruhjeita. Mielenterveys on voimavara, joka auttaa meitä rakentamaan itsetuntemusta, osallistumaan arkeen ja kohtaamaan haasteita. Kun mielen voimavarat …
LUE LISÄÄ

Palvelut ovat ihmistä varten – äänestä!

Sote -uudistuksen tarkoitus on edelleen monelle hämärän peitossa ja siksi varmasti on vaikea motivoida ihmisiä äänestämään. Perimmäinen tarkoitus on saada rahat riittämään ja samalla turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille myös tulevaisuudessa. …
LUE LISÄÄ