Blogit

Vaalihulinaa

Vaalit näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat monin tavoin Kaksi viikkoa siihen, kun äänestysuurnat aukeavat ja ääniä ryhdytään laskemaan. Lähes heti saadaan tietää ennakkoäänien määrä ja se antaa jo osviittaa siihen miten …

Lue lisää

Haloo! Koulutus on tosiaankin pääasia!

Mutta totta kai kunnissa on muitakin erittäin tärkeitä asioita… Kuntavaaleissa nostetaan aivan aiheellisesti suurimmaksi asiaksi päiväkodit, koulut eli kasvatus ja opetus. Puhutaan laadusta, resursseista, tuen tarpeista, tuen uudistuksesta, henkilökunnan jaksamisesta, …

Lue lisää

Kuva jätehuoltotekstiin

Omaishoidon tulevaisuus puhuttaa edelleen

Nyt, kun olen seurannut hyvinvointialueiden toimintaa paitsi tavallisena palvelujen käyttäjänä niin myös päättäjänä ja omaishoitajia tuntevana, on uudistettava tätä kirjoitustani. Haluan nostaa merkittävän tärkeän aiheen uudelleen esille. Kolme vuotta sitten …

Lue lisää

Kahdet vaalit – yksi ehdokas

Ajatuksiani silloin, nyt ja sitten Ensimmäistä kertaa koskaan olen tilanteessa, että ole ehdolla kaksissa vaaleissa yhtä aikaa. Oma slogan ”inhimillisesti tehokas ”sopii kumpiinkin vaaleihin vallan mainiosti ja toimii edelleen omalla …

Lue lisää

Mitä nyt kuntapäättäjä?

Aluevaalit ovat ohi ja kaksi viikkoa tuloksia on sulateltu. Helmikuun aikana aluevaltuustot valmistautuvat 1.3.2022 käynnistyvään kauteensa neuvotellen paikkajaosta toimielimissä. Asiat rullaavat eteenpäin tavallaan ja on edelleen muistettava, että kaikki on …

Lue lisää

Mielenterveys ei odota

Mielenterveys on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tai pahoinvointia silloin, kun mielessä on mustelmia ja ruhjeita. Mielenterveys on voimavara, joka auttaa meitä rakentamaan itsetuntemusta, osallistumaan arkeen ja kohtaamaan haasteita. Kun mielen voimavarat …

Lue lisää

Palvelut ovat ihmistä varten – äänestä!

Sote -uudistuksen tarkoitus on edelleen monelle hämärän peitossa ja siksi varmasti on vaikea motivoida ihmisiä äänestämään. Perimmäinen tarkoitus on saada rahat riittämään ja samalla turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille myös tulevaisuudessa. …

Lue lisää

Inhimillisesti tehokas – ehdolla aluevaaleissa

Aluevaalit ovat merkittävät meille ihan jokaiselle vauvasta vanhukseen. Pirkanmaalla on monia asioita, jotka puhuttavat ja pohdituttavat uudistuksen tapahduttua: Näkyykö uudistus arjessani? Miten ja missä palvelut toteutetaan tulevaisuudessa? Säilyykö minun lähipalveluni …

Lue lisää

Uudet tuulet – vai onko kuitenkaan?

Hieman viiveellä kirjoittelen kesän kuulumisia nyt, kun syyskuu kolkuttelee ovella. Tarkoitus oli kirjoittaa heti kuntavaalien jälkeen hajatelmia, mutta nämä omalla kohdallani viidennet kuntavaalit olivat ainakin ehkä raskaimmat. Todennäköisesti tämäkin johtuu …

Lue lisää

Liutun uimarannan tulevaisuus ja kehittäminen

Kehitysvisioita Liutun uimaranta Vatialassa on alueen asukkaiden ja hieman kauempaakin tulevien kesäkeidas ja olohuone. Perheen tai ystävien kanssa oleilu rannalla ja uiminen Kaukajärvessä kauniina kesäpäivänä on mitä miellyttävin virkistäytymisen muoto. …

Lue lisää